tiistai 4. lokakuuta 2016

Elämä pilalla

Istun työpaikan ruokalassa. Keskustellaan Armanin ohjelman edellisillan jaksosta, jossa aiheena oli vangit. Puhe soljuu aiheesta eestaas. Jutellaan rikoksista ja rikoksien uhreista. Yhtäkkiä kuulen työkaverini sanovan, että lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjen elämä on pilalla. Jähmetyn. Yritän sanoa, että eikä ole. Työkaveri sanoo takaisin hyvin varmalla äänellä, uskoen sanomaansa, että on. En sano enää mitään. En pysty. Syön äkkiä loppuun ja häivyn. Itkettää. Käyn ottamassa lompakostani Propralin, koska tunnen paniikin ja ahdistuksen nousevan. Menen vessaan ja itku tulee. Romahdan. Sattuu niin kauheasti kuulla, että elämäni on pilalla, että minä olen pilalla, että minulla ei ole elämäni suhteen mitään toivoa. Tunnen olevani pelkkä roska tuon työkaverini silmissä. Ei hän kyllä tiedä kokemuksistani mitään. En ole puhunut niistä, koska en halua. Ihmisten reaktiot kun ovat monesti niin hankalia ottaa vastaan. En halua joutua lohduttamaan kuulijaa sen takia, että minä olen kokenut kauheita. Enkä myöskään halua nähdä sääliä toisten silmissä. Minun pitää yrittää suojella itseäni ihmisiltä. Ihmiset ovat hyvin toivottomia ja näköalattomia tämän asian suhteen, suuren yleisön mielestä tällaisista traumoista kun ei voi toipua, vaikka saisi kuinka hyvää hoitoa. Tähän olen törmännyt.

Puoli vuotta myöhemmin Facebookin uutisvirrassa tulee vastaan kaverini jakama uutinen meneillään olevasta oikeusjutusta poikkeuksellisen karseassa hyväksikäyttötapauksessa. Kaverini kaveri kommentoi alle, että jutussa kyseessä olleen lapsen elämä on pilalla. Sisälläni räjähtää ahdistus kommentin takia ja sen takia, että jutussa olleen tytön kokemukset liippaavat minun kokemuksiani turhankin läheltä. Itku tulee samantien. Taas sain kuulla, että elämäni on pilalla. Taas sain kuulla, että olen roskaa ihmisten silmissä. Taas sain kuulla, ettei minulla ole elämäni suhteen mitään toivoa. Sattuu ja lujaa. Miksi minut ja kohtalotoverini halutaan väen vängällä tunkea pimeyteen ja toivottomuuteen? Miksi ihmeessä ihmiset ajattelevat, että elämä on pilalla, jos on kokenut seksuaalista väkivaltaa?

Rauhoituttuani yritän miettiä, että millä lailla elämäni on pilalla. Minulla on hyvin tavallinen elämä: on käyty peruskoulu ja lukio, minulla on ammattitutkinto, on työpaikka, on hyvä parisuhde, on ihania ystäviä, minulla on oma auto (mistä olen erityisen ylpeä), on erilaisia harrastuksia, tehdään puolisoni kanssa lomareissuja jne. Niin ja käyn terapiassa käsittelemässä traumojani, jotta niiden haitalliset vaikutukset vähenisivät elämässäni. Olen tyytyväinen elämääni. Kaiken kaikkiaan: elämässäni ei ole muuta vikaa, kuin että se on pilalla. Enkä keksi, että miten. Olenko tyhmä?

10 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus! Tämä pätee moneen muuhunkin asiaan, mikä sen elämän on "voinut pilata", oli kyseessä sitten lapsuuden kasvuympäristö tai oman elämän kriisit. Itselläni on ollut mm. alkoholismia lapsuuden perheessä, masennusta nuoruusiässä, asumuserotilanne aikuisiällä... Ei kamalia kokemuksia voi toisiinsa verrata. En haluaisi ajatella, että mikään on sellaista, mikä rikkoisi meitä niin, että emme siitä korjaantuisi. Etiäpäin, sisko!

    Oon onnellinen sun puolesta. Tästä kirjoituksesta tuli hyvä mieli, koska päinvastaisia tulee vastaan useammin. Siis sellaisia, missä kaikki on hyvin, mutta silti ihminen kokee, että elämä on jotenkin perustavanlaatuisesti pilalla. KIITOS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kokemuksia voi verrata, totta! Niin moni asia vaikuttaa. Itsekään en halua ajatella, ettei toivoa olisi asioiden suhteen. Olisi muuten niin lopullista.

      Kiitos itsellesi kommentista! Aurinkoa meijän kaikkien syksyyn!

      Poista
  2. Harmi ikävät hyväksikäyttökokemuksesi. Mutta mietipä miksi sallit toisten kommentointien määritellä minuuttasi? Mielipiteitä tähän maailmaan mahtuu. Itse kuitenkin valitsemme miten mielipiteisiin tai kommentteihin suhtaudumme. Annammeko mennä ohi vai takerrummeko niihin. Tapauksessasi ei varsinaisesti otettu sinun suoraan sinun tilanteeseesi kantaa vaan kommentoija sanoi mielipiteen yleisellä tasolla asiasta ilman perusteita ja tietopohjaa, saatikka kokemusta. Sinulla on myös oikeus mielipiteisiisi. Sinulla on oikeus onneen, iloon ja tasapainoon. Kuten jokaisella ihmisellä. Kannattaa ohittaa tuollaiset kommentit ja jättää ne omaan arvoonsa. Ja pitää kiinni omasta ainutlaatuisesta onnesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen meistä hakee hyväksyntää jossain määrin. Olenko hyvä tallaisena? Kelpaanhan tällaisena? Ja vaikka asioista puhuttaisiin vain yleisellä tasolla, niin kun se asia koskee itseä, se puhe saattaa sattua tai olla sattumatta. Itselläni elämä pilalla- kommentit sattuvat. Miksi? Ne kommentit osuvat haavaan, jossa kipuilen sen kanssa, että en ole hyvä tällaisena ihmisten mielestä ja että olen pilalla kokemusteni tähden jne. Ja varsinki huonoina päivinä ne kommentit ottavat todella kipeää. Hyvinä päivinä en mieti niitä, eikä ne määritä minua. Itsestäni pidän kiinni ja tästä hyvästä elämästäni, huolimatta näistä varjopuolista.

      Poista
  3. Huono sanavalinta - itse uskon sanojan tarkoittaneen enemmänkin sitä, kuinka ihminen voi koskaan selvitä tuollaisen rikoksen jälkeen. Ei sitä, että rikoksen uhri olisi jotenkin huono ja pilalla <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terapeuttini valaisi mua tästä. Että ihmiset osoittavat myötätuntoa tällaisella minun silmissäni kierolla tavalla. Että moni ajattelee, että oma elämä ois pilalla, jos ois kokenu tällaista.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Ytimmekkäästi kuvattu sitä, millaista toipuminen näistä kokemuksista on, millaisia haasteita kohtaa suhteessa ympäristön asenteisiin, vaikka itse jo on sillä tiellä, että uskoo toipumisen olevan mahdollista. Joutuu miettimään suhdettaan ympäristöön, kertooko vai ei, miten ilmaisee mielipiteensä vai poistuuko paikalta. Iso prosessi minuuteen, näkyväksi itseksi. Tietenkin sitä toivoisi että ympäristön tietoisuus myös lisääntyisi, ihan yleisestikin sen suhteen, että ilmaisisimme enemmän toivoa. Että on meidän jokaisen kannalta paljon miellyttävämpää hengittää toivorikasta ilmaa kuin pelon lietsontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! On tää joskus semmosta kikkailua mielipiteiden välimaastossa. Miettimistä, että ajattelenko itse näin vai ihan toisin, että mikä on mun mielipide tästä asiasta. Kyllä ne ympäristön paineet tuntuu, tuntuuhan ne niilläkin, jotka ei oo kokenu tällaista. Luulen, että näitä kokeneilla se vain tuntuu enämpi. Uskon, että toivoa aina on. Aina en oo näin uskonu.

      Poista
  5. Menneisyys ei määrittele sinua saati pilaa, se vain on oma ikävä tahransa siellä jota käsittelet (pääosin) terapiassa kun muuten elät hyvää elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei menneet määrittele tai pilaa. Ne vaan monesti vaikuttaa nykyhetkeen voimakkaastikin. Onneksi elämä voi olla hyvää, huolimatta menneistä.

      Poista