Olen nyt syksyn aikana ensimmäistä kertaa tajunnut, että minulla on tunteiden näyttämisessä vaikeuksia. Se vaikeus tulee siinä, että en osaa näyttää niitä kehollisesti. Tunnen kyllä tunteet erittäin vahvasti sisälläni ja jollain lailla kehossanikin, mutta ulospäin se ei välttämättä näy ihan millään lailla. Sisälläni voi olla hirmumyrsky, mutta kasvoni ja kehoni näyttävät täysin ilmeettömiltä ja siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut tai mitään olisi meneillään. (Esimerkki: terapeuttini sanoi minun näyttäneen zombilta rankan naistenpolin käynnin jälkeen, olin niin ilmeetön. Oikeasti olin takaumissa ja kova tunnemylläkkä päällä.) Minulla on katkos mieleni ja kehoni välillä tässä kohden. Vaikeuteni ovat eritoten negatiivisten tunteiden näyttämisessä tai minulle jotenkin häpeällisten tunteiden näyttämisessä. Osaan kuitenkin oikein hyvin sanallistaa tunteeni yleensä. Osaan oikein hyvin kuvata sen, mitä sisälläni tapahtuu ja miltä minusta tuntuu. Sitten kun minun pitäisi näyttää se tunne kehollani, pääni tyhjenee täysin ja olen ihan avuton asian edessä. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä tai miten minun pitäisi toimia. Pitäisikö minun jotenkin väännellä kasvojani, että tunne näkyisi ulospäin niinkuin pitää? Pitäisikö minun jotenkin liikutella/väännellä käsiäni tai jalkojani? Jos niin miten? Miten tunteita näytetään? En vain jotenkin ymmärrä asiaa ollenkaan.
Tiedän, että ongelmien alku on lapsuudenkodissani. Negatiivisia tunteita ei ollut suotavaa näyttää ja moni tunne synnillistettiin siihen päälle ja niitä piti sitten pyytää anteeksi, vanhoillislestadiolaisia kun oltiin. Sen päälle vielä vuosien ajan kokemani seksuaalinen väkivalta, joka piti salata ja jonka tuottamaa tuskaa ei saanut näyttää, niin soppa oli valmis. Yläasteella sitten jouduin perhekotiin ja siellä perhekodin johtaja huusi minulle, että täällä ei pahaa oloa saa näyttää, kun itkin isoäitini saatua halvauksen ja oltuani huolissaan hänestä. Se oli se viimeinen pisara. Naamioni sai viimeisen silauksensa. Tämän kaiken takia olen nyt tässä tilanteessa. En ole koskaan saanut mallia terveestä tunteiden näyttämisestä, en lapsuudenkodissani, en perhekodissa, en missään.
Mutta mitä minä osaan?
- Osaan nauraa silloin kun minua naurattaa, mutta nauran myös silloin kun minua ärsyttää tai minä kiellän toista ihmistä tekemästä jotain minulle tai minua suututtaa tai minua itkettää jne.
- Osaan itkeä. Nykyään osaan todella itkeä! Meni vuosia, että itkin kerran tai kaksi vuodessa kuin vesiputous ja lopun ajan vain patosin itkuja sisälleni. Itken kun olen surullinen tai iloinen tai vihainen tai minulla on paha olo tai ahdistaa tai minuun sattuu henkisesti ja/tai fyysisesti tai olen onnellinen jne. Tosin vieläkin saatan olla itkemättä, kun hävettää "jatkuva vetistely", mutta nykyään itkut tuntuvat vain hersyvän minusta ulos.
- Osaan halata ja pussata ja olla lähellä. Tästä kiitän avopuolisoani. Hänen lähellään uskallan olla ja näyttää helliä ja lämpimiä tunteita ja vain nauttia läheisyydestä. Ennen tämäkin oli todella vaikeaa. Osaan myös halata ystäviäni. Ja kummityttöäni.
Kaikki muut tunteet ovat niitä, joita en osaa näyttää: viha, suuttumus, ärtymys, suru, ilo, häpeä, innostus, ujous, ikävä, yksinäisyys, jännitys, ilahtuminen, ahdistus, paha olo jne jne jne. Vaikein kaikista on seksuaalinen halu. Sen näyttäminen on mysteeri. Kaikki edellä mainitut tunteet osaan sanoa kokevani. Näytön puute vain on kova. Esimerkki: Olen ottanut itsestäni selfieitä, kun päällä on ollu kova tunnemylläkkä tai vastaava. Nyt kun katson niitä kuvia, näen niissä pelkästään väsymystä, enkä pysty sanomaan mitään muuta tunnetta kasvoiltani.
Sain tämän ahaa- elämyksen tunteiden näyttämisen vaikeudestani, kun luin Laura Davisin ja Ellen Bassin kirjaa Rohkeus parantua. Siinä oli Tunteet- kappaleessa juuri tästä tunteiden kehollisesta näyttämisestä ja yllättäin tunnistin siitä itseni. Tajusin, että ehkä tämän takia minun on ollut myös vaikeaa saada apua! Että jos lääkärit ovat kokeneet minun sanani olostani ristiriitaisiksi, koska kehoni on kuin viilipytty? Että jos tämän takia ihmiset eivät ole elämäni aikana uskoneet minua monissa eri asioissa, koska sanani ja kehoni ovat olleet ristiriidassa keskenään? Koskaan aiemmin en ollut nähnyt tätä itsessäni ja ymmärtänyt tätä. Luonnollisesti luulin, että oma olemiseni ja tekemiseni on normaalia. Kuvittelin, että osaan näyttää tunteita. (Ei kukaan ole muutakaan sanonut koskaan.) Eritoten luulin, että minussa on jotain pahaa vikaa, kun minua ei uskota. Monet kerrat minulle on käynyt niin, että minua uskotaan vasta sitten, kun itken kivusta ja tuskasta ja/tai tilanne on jo jollain lailla äärimmäinen.
Miten sitten opitaan näyttämään tunteita? En tiedä suoraan sanottuna. Kykenen kyllä näkemään ja lukemaan toisten tunteita, mutta en itse kykene niitä näyttämään. Ja vaikka näen ja tunnen toisten tunteet, niin en osaa sanoa, että mistä ne havaitsen. Googlettamisestakaan ei ollut tähän oikein apua, kun en pikaiseltaan törmännyt mihinkään, missä kerrottaisiin, että miten tunteita näytetään. Tarvitsisin kirjalliset ohjeet siihen, että miten tarkalleen ottaen mitäkin tunnetta näytettäisiin ja voisin sitten harjoitella sen avulla niitä.
Minulla on oikeastaan helpottunut olo, kun ymmärsin tämän, etten osaa kehollisesti näyttää tunteita. Tuntuu, että sain käsiini taas yhden puuttuvan palasen itsestäni. Olen niin monet kerrat katsellut kateellisena ja vähän katkeranakin ihmisiä, jotka tanssivat ja ilmehtivät täysillä ja huolettomasti ja jotka ilmaisevat tunteitaan vahvasti ja samalla miettinyt ja tuntenut, että minä en kykene tuollaiseen niin millään. Että minun kehostani ei ole tuohon. Että minun kehostani ei kertakaikkiaan irtoa mitään. Koen kehoni olevan jähmeä möykky ja kasvojeni olevan kova naamio, jotka suojaavat minua kankeudellaan ja jähmeydellään. Ongelma on se, etten enää tarvitse sitä suojelua. Nykyään tarvitsisin kehoani elämäni elämiseen. Se, miten tämä ongelma ratkeaa, jää nähtäväksi.
Lukijat, kertokaa omia vinkkejänne ja keinojanne, miten opetella tunteiden ilmaisua! Miten olette opettaneet niitä lapsillenne? Mikä on auttanut sinua? Sana on vapaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti